13. heinäkuuta 2012

Uutta haastetta & Intti vs. Sivari

Suunnitelmat muuttuivat. Nyt sain kaikenlaista uutta mietittävää ja eri velvollisuuksia. Yritän toteuttaa monia toiveita ja suunnitelmia, jotka on ollut mun mielessä jo kauan.

Tässä on tapahtunut niin kauheesti kaikenlaista... Esimerkiksi kesäkuun alussa oli Ylioppilasjuhlat, jotka on jo vanha juttu, mutta aion silti tehdä siitäkin oman tekstin myöhemmin... 

Vähän yli viikko ennen armeijaa, piti totutella huomattavasti lyhyempään hiusmalliin. Torstaina, 28. kesäkuuta, kävin Jyväskylässä leikkauttamassa tukkani lyhyeksi. Olin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta. Viimeksi mulla oli ollut yhtä lyhyt tukka 15 vuotta sitten, miettikääpä sitä! On muuten erittäin rentoa käydä suihkussa ilman, että täytyy miettiä tarkasti koska tukka on ehtinyt kuivua.

Uusi tukkatyyli, joka valitettavasti kuoli vähän yli viikon jälkeen.


Kauan odotettu intti alkoi maanantaina 9. heinäkuuta. Tukkakin lyheni sitten samana päivänä lisää. Armeijan rankkuudella pelotellaan usein, mutta ainakin alkupään kokemukset (ennen varsinaisia sotaharjoituksia), olivat rennompia mitä luulin. Alikersanteille, yliluutnanteille, eversteille ja muille ylempiarvoisille puhuminen oli aluksi hieman jännittävää, mutta toimistokäyttäytymisen opittua sekin asia helpottui. Kaikki on erittäin tarkkaa, punkkien petaamisesta ylempiarvoisten puhutteluun ja aamutoimien sekunttiaikatauluun. Mutta kun ne oppii, ei ylitarkkuudesta juurikaan välitä. Ensimmäisinä päivinä on kylläkin helvetillisen tylsää, sillä joka päivä kuluu useita tunteja tuvan seinien tuijotteluun.

Kaiken tylsyyden keskellä mietin erilaisia asioita, joita olin jo kuukausia aiemminkin miettinyt ja toivonut. Olen halunnut mennä siviilipalvelukseen, eli töihin, ja muuttaa samaan kaupunkiin Merin kanssa. Päätin siis keskeyttää asepalveluksen ja lähdin torstaina 12. heinäkuuta. Myös se fakta, että intissä joutuu olemaan samalla tylsällä alueella ja punkassa koko ajan, ahdisti. Maisemat ei juurikaan vaihdu ja rutiinit ovat jokapäiväisiä. Olen ihminen, joka haluaa vapautta. Haluan mennä missä tahdon ja tehdä mitä tahdon. Intissä on vähemmän vapaa-aikaa ja vapautta yleensäkin, kuin siviilissä. Nyt pyrinkin pääsemään hyvään sivarityöpaikkaan ja muuttamaan pois kotoa. Kaiken yritän, katsotaan miten käy.

Nyt sitten vaan kasvattamaan ylimmäisen kuvan kaltaista tukkaa takaisin...

Jos intistä nyt pitäisi jotain positiivista keksiä... Mitä nyt ihan muutamasta ensimmäisestä päivästä osaan sanoa... 1. Tupakaverit voivat olla erittäinkin mukavia. Itsellä kävi ainakin hyvä tuuri ja hyviä juttukavereita löytyi. 2. Ruoka- ja liikuntatottumukset muuttuvat terveellisemmiksi. Liikuntakohtaan en itse kyllä juurikaan pässyt. Pitäähän se asia hoitaa siviilissäkin. 3. MAHDOLLISESTI lyhyempi palvelusaika kuin siviilipalveluksessa. 4. Kokemushan tämäkin...

Tulevilta päiviltä odotan lisää tietoa sivarista, paljon omien asioiden hoitoa kotona (esim. musiikki) ja Merin luo pääseminen!

Kesän viihdykkeitä

Viiden viikon työjakson loputtua Ylisellä 24. kesäkuuta, oli aika lomailla!

Käytiin Merin kanssa esimerkiksi Särkänniemessä, jossa olimme viimeksi vappuna 2010. Silloinkin ostimme vain sisäänpääsyliput ja kertaliput... Vaikkakin pääsimme samoilla kertalipuilla yhdeksän kertaa peräkkäin Tornadossa. ¯\_(ツ)_/¯

Alunperin suunnittelimme menevämme Power Parkiin, Alahärmään, mutta kolmen tunnin automatkat ja surkea unirytmi nujersi meidät. Särkänniemi oli hyvä toinen vaihtoehto, koska emme tosiaan olleet oltu siellä ikinä rannekkeilla yhdessä. Lapsille suunnattu Angry Birds Land oli myös ihan hauska käydä tsekkaamassa. Leikkipaikat jätettiin kyllä lapsille. Jos olisin vielä pikkupoika, haluaisin ehdottomasti tuonne!

Tässä muutamia kuvia Särkänniemestä 4.7. :


Ennen intin alkua, juhlimme Saunatilalla Tampereen keskustassa ns. inttiläksiäisissä. Paikka oli ihan siisti, vaikkakin tyylittömämpi kuin Lielahdessa sijaitseva Tehtaansauna (joka taas on kalliimpi). Tilalla oli iso sauna, poreallas, biljardipöydät, keittiö, parveke ja oleilutila. Ihmisiä oli aika paljon ja tilan vuokra maksettiin yhdessä. 






Intistä ja uudesta hiusmallista lisää seuraavassa blogitekstissä: http://anterown.blogspot.fi/2012/07/uutta-haastetta-intti-vs-sivari.html